torstai 14. joulukuuta 2017

Tasan kolme kuukautta

Tasan kolme kuukautta oli kulunut edellisestä TE-toimiston puhelusta, kun tiistaina sain tulossa olevasta puhelusta ilmoittavan tekstiviestin. Tuloksena 16 minuutin turinoista oli palkkatuen puoltaminen ehdoilla ”enintään 40 % ja 12 kuukautta”.  Minun pitäisi nyt sitten ”alkaa soitella yrityksiin” ja tarjoutua palkkatuella töihin. Kysyin, olisiko siellä TE-toimistossa tiskin alla mitään palkkatukityöpaikkoja – ei kuulemma ollut…

Kolmen kuukauden soittoväli on melko lyhyt, koska
  •          osoite harvemmin muuttuu kolmen kuukauden aikana
  •         myöskään terveystietoni eivät (onneksi) ole muuttuneet
  •          avoimien työpaikkojen määrä ei ole tänä aikana lisääntynyt
  •          suhteita tai verkostoja ei myöskään ole ilmaantunut…

Kaksi kertaa vuodessa tai silloin, kun itse ilmoittaa jostain muutoksesta TE-toimistoon, olisi mielestäni parempi toteuttamistapa näihin yhteydenottoihin. Tämä TE-toimiston ”täti” eli (googlasin hänet) nuori naisinsinööri(!) soittaa minulle seuraavan kerran kolmen kuukauden kuluttua, ”jos en ole töissä”. Olenko silloin töissä? Olisinkin! Voisin vaikka näin vanhana (monessakin mielessä) naisinsinöörinä mennä itsekin soittelemaan työpaikattomille. Vaan pääsisinkö? En.

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Aktiivimallista

Eduskunnan tällä viikolla hyväksymä ns. aktiivimalli:
Aktiivimallin mukaan työttömyyspäivärahan määrä laskee 4,65 %, jos henkilö ei ole ollut 65 maksupäivän aikana (noin 3 kuukauden yhtäjaksoinen työttömyysaika) riittävän aktiivinen työmarkkinoilla. Samassa yhteydessä esitetään työttömyyspäivärahan omavastuuajan lyhentämistä taas 5 päivään.
Riittäväksi aktiivisuudeksi tässä mallissa katsotaan se, että henkilö on 65 maksupäivän aikana:
a) ollut työssä palkansaajana yhteenlaskettuna niin paljon, että työ yhden kalenteriviikon aikana tehtynä luettaisiin työssäoloehtoon
(yleensä 18 tuntia),
b) ansainnut yritystoiminnassa yhteensä vähintään 23% yrittäjän työssäoloehtoon vaaditusta kuukausiansiosta (240,81 euroa vuonna 2017) tai
c) ollut 5 päivää työllistymistä edistävässä palvelussa.
Hallituksen esityksen mukaan aktiivisuutta aletaan seurata 1.1.2018 alkaen.
Aktiivimalli-istunto ei juurikaan kiinnostanut kansanedustajia, mutta annapas olla kun vouhkataan (jostain kummallisesta syystä nyt esille nostetusta) sukupuolisesta häirinnästä, niin istuntosali on täynnä ja keskustellaan kolme tuntia! Kyllä on kansanedustajille prioriteetit kohdallaan, ei voi muuta todeta… https://www.aamulehti.fi/uutiset/oppositio-haukkui-tyottomyysturvan-muutosta-tyhjalle-salille  
Ruotsissa tämä malli on jo kokeiltu, ja huonoksi todettu: https://www.kansanuutiset.fi/ruotsi-voitti-suomen-talouspolitiikan-maaottelussa

”Sipilän hallituksen työllisyyspolitiikka on kopioitu suoraan vuoden 2014 valtiopäivävaaleissa rökäletappion kärsineen Ruotsin porvariallianssin niin kutsutusta ”työlinjasta”. Sen kovan ytimen muodostivat ansiotuloverojen keventäminen, työttömyys- ja sairausvakuutuksen korvausten heikentäminen ja niiden saantiehtojen kiristäminen.
”Työlinja” perustui oletukseen, jonka mukaan ankara verotus ja avokätinen hyvinvointivaltio olivat tehneet sosiaalitukien varassa elämisen monille työntekoa houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi. Tämän analyysin pohjalta tuloeroja työssäkäyvien ja sosiaalitukien varassa elävien välillä alettiin kasvattaa tietoisesti.
Taloudellisten kannustimien vahvistamisen lisäksi porvarihallitukset pyrkivät lisäämään työllisyyttä muun muassa velvoittamalla työttömät hakemaan myös koulutustaan vastaamattomia töitä koko maasta.
Samalla ”työhaluttomia” työnhakijoita ryhdyttiin puskemaan työmarkkinoille tehostamalla työttömyysvakuutuksen ja sosiaalietuisuuksien varassa elävien velvoitteita ja valvontaa.
Työttömien aktivoimiseksi kehitettiin kolmesta jaksosta koostuva työ- ja kehitystakuuohjelma. Suuri osa näistä aktivointitoimista ulkoistettiin voittoa tavoitteleville yrityksille, mikä antoi helppojen voittojen toivossa aktivointimarkkinoille hakeutuneille onnenonkijoille tilaisuuden vuolla kultaa veronmaksajien rahoista.
Ruotsin ”työlinjan” Suomeen kopioimisen puolesta kampanjoinnin aloitti vuonna 2012 Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtajaksi demarien mandaatilla valittu ekonomisti Juhana Vartiainen. Hänen mukaansa Ruotsi oli pärjännyt Suomea paremmin siksi, että siellä kipeät mutta välttämättömät rakenteelliset uudistukset oli tehty ajoissa.
Vartiaisen tarina Ruotsin porvarihallituksen uudistusten työllisyyttä luovasta taikavoimasta perustui kuitenkin pelkästään teoreettisten mallilaskelmien pohjalta tehtyihin ennusteisiin. ”Työlinjan” todellisista tuloksista kertovat työllisyystilastojen kylmät faktat sen sijaan paljastavat, että Ruotsin työttömyysaste oli porvarihallitusten kahdeksan vuotta kestäneen valtakauden loppusuoralla selvästi korkeampi kuin sen alussa.”

Miksi Suomen pitää tehdä sama virhe perässä? Jutussa mainitun Ruotsista tuotetun ”asiantuntijan” aivopierujen vuoksi, vai? Seuraavaksi herää kysymys, mistä löytyy tällaisia työpaikkoja tai ”palveluita” kaikille noin puolelle miljoonalle työttömälle?! Nytkään ei pääse töihin, tuollaisia 18 tunnin töitä ei ole olemassakaan (minä en ainakaan tiedä missä), ja ne olisi työnantajien kannalta todella hankala järjestää. Tuskin löytyy kovinkaan monta tuohon halukasta työnantajaa. Entäpä sitten, jos hakeutuu ”palveluihin” eikä mahdu mukaan, koska niitä ei kaikille työpaikkaa vailla oleville ole mitenkään mahdollista järjestää?

Tässä vielä hyvä kolumni aiheesta:

maanantai 11. joulukuuta 2017

Maanantai ei masenna – vai masentaako sittenkin

…enemmän kuin muut päivät työpaikattomana. Työpaikattomana kaikki arkipäivät masentavat enemmän tai vähemmän – riippuen kulloisestakin mielialasta. Onko maanantai kuitenkin vielä masentavampi?

Tähän pystyn pitkälti samastumaan:
”Jo kolmatta vuotta kotona pitkäaikaistyöttömänä. Maanantaiaamut erittäin vaikeita. Yksin aamukahvilla, perhe töissä ja koulussa. Miten jaksaa uskoa elämänmuutokseen? Miten jaksaa uskoa, että vielä saan työtä? Miten muka minä vielä elän työarkea, jota rytmittää viikonloppu, lomat? Ja minulleko muka palkkaa joku joskus maksaisi...”
”On ammatti, vieläpä hyvä sellainen. Mutta ei työllistä millään tavoin. Opiskelisin, jos olisi varaa. Ei ole. Vaikeaa ja surullista on tyhjyys ja turhuuden tunne. Miten nauttia elämästä, kun on kaikesta ulkopuolella, hylkiö. Tosiasia on, että vain työn kautta/vuoksi ja työn seurauksena ihmistä arvostetaan.
[ ]
Hyvät asiat elämässäni: kohtuullinen terveys, rakkaat lapset, mies.”

Minä olen jo toista/ yhdeksättä (jos ei palkkatukityötä lasketa) vuotta kotona pitkäaikaistyöpaikattomana. Ilman minkäänlaista työllistymismahdollisuutta. Ei mikään ihme, jos turhuudentunne minuakin vaivaa. Kyllä maanantai síttenkin (ainakin tänään) masentaa! Miksi minä istun kirjaston* lehtilukusalissa, kun voisin olla tekemässä jotain mielekästä työtä? Vai voisinko? Miksi juuri minä en voi – tai lähinnä saa - olla tekemässä työtä?! Voisin olla vaikka siellä kirjastossa töissä, jos saisin (*kirjastoalan opintokokonaisuuden olen suorittanut). Varmaankin joku palkaton harjoittelupaikka sieltä voisi minulle löytyä, jos edes sitä?

torstai 7. joulukuuta 2017

Suomi 100, minä työpaikaton

Suomi täytti eilen kunniakkaat sata vuotta juhlallisuuksien kera. Työpaikattomia ja köyhiä varten on itsenäisyyspäivänä leipäjono. Työttömien edustajille, kuten meille työttömyydestä bloggaaville, ei tule kutsuja linnanjuhliin - sen sijaan kaikenlaiset tubettajat sinne kutsutaan… No, siinä on arvot ja arvostukset kohdallaan!


Ikäisistäni on tämän mukaan 90 % (!) työelämässä.

Vuonna 1966 syntyneet 75413    
Työttömiä        10 % (7500)     
Töissä             90 % (67900)   

Mitä jos yhtäkkiä kaikki viisikymppiset (50…59 v) potkittaisiin pois työpaikoilta?! Mitä jäisi jäljelle? Miksikö juuri minä en ole työelämässä, vaikka minun työikäisenä, työkykyisenä ja työhaluisena siellä toki ”pitäisi” (ainakin omasta mielestäni…) olla? Ehkäpä näiden syiden vuoksi?

perjantai 1. joulukuuta 2017

Työllistymismahdollisuuksia 0 (nolla)

Kun työllistyminen on mahdottoman tuolla puolen.

Vuokrafirmat

Vuokratöitä viisikymppisen on erityisen turha hakea, koska niissä ikäsyrjintä kukoistaa. Siitä tulee vain paha mieli ja pettymys. Eipä silti, ettei näin olisi muitakin työpaikkoja hakiessa! Vuokratyöpaikkoja on kuitenkin eniten ”tarjolla” - ainakin Tampereella.

A ja V     Näiden molempien kautta olen päässyt kerran (kesällä ja loppuvuodesta 2012) asiakasyritykseen haastatteluun, mutta siihen työllistymishaaveeni silloin jäikin.

B       Valitettavasti B:llä ovat olleet tällä hetkellä tarjolla kiinnostavimmat työpaikat, Jokin aika sitten hain erästä  itselleni sopivaa työtä B:n kautta, mutta tulin toki ilman haastattelua hylätyksi, koska olen ”liian vanha” ja joku alle kolmekymppinen  varmasti tekee senkin homman paremmin kuin minä?

M      M:llä on menossa eräs haku, jonka (Helsingissä järjestetty) infotilaisuus oli heti täynnä (joten hakijoita on varmasti satoja…)  Pyysin tilaisuuden aineistoa (osoittaakseni aktiivisuutta) sähköpostilla, ja sain sen sekä pyynnön lähettää videoesittely itsestäni (ja siitä tuli aivan kauhea!)
He valitsevat joka tapauksessa vain nuoria ja korkeakoulutettuja (koska on varaa valita), joten siinä mielessä  aivan sama. Työpaikkaa hakiessa tulee aina olla positiivinen, innostunut ja energinen, tai ainakin onnistua esittämään sellaista.

Huom! Viimeiset työpaikkahaastatteluni ovat vuodelta 2012, jolloin olin 46-vuotias.


maanantai 20. marraskuuta 2017

Pikkujoulukateudesta

On oikein hauskaa joka vuosi joutua satunnaisesti tarkkailemaan - erittäin ulkopuolisena - pikkujouluja viettäviä työporukoita: Miksi minä en ole tuossa joukossa? Viihtyisinkö siellä? Kuuluisinko sinne? Miksi en kuulu? Miksi minulle ei enää ”kuulu” mikään tuollainen?

Sitä ulkopuolisuuden tunnetta on vaikea kuvailla, jos ei itse ole sitä kokenut. Sana ”ulkopuolisuus” on aivan liian laimea kuvailemaan tuota tuntemusta! Miksi Joku Muu aina ansaitsee pikkujoulutkin minua enemmän? Tämä on enimmäkseen periaatekysymys; vaikka en varsinaisista pikkujouluista edes niin välittäisi, niin mahdollisuuden niihin pitäisi ”kuulua” myös minulle. Perinteisistä ryyppäyspikkujouluista en enää ole kiinnostunut, koska ne olen kokenut ja turhaksi todennut, mutta esim. joku teatteriesitys ja illallinen olisi minulle oikein mieluinen. (Mieheni kustantaa meille tällaiset illanvietot, ja juuri sellaisissa tilaisuuksissa olenkin tarkkaillut näitä työporukoita.)

Tästä tulikin mieleeni se, kun kävimme viime vuonna ennen joulua (itse maksetulla) joululounaalla, niin eikös siellä sattunut olemaan porukkaa vuosien (silloin seitsemän ja puolen vuoden) takaiselta työpaikaltani – tosin ei siltä osastolta, jolla sijaisensijaisena työskentelin. Ajattelin, etten tuossakaan paikassa kuulunut ns. kalustoon, vaan kalustoon kuuluvat aina Ne Toiset, jotka edelleen siellä työskentelevät. He saivat muuten äskettäin mojovan osakepotin itselleen… Minä en taaskaan saanut mitään, koska en ansaitse mitään eikä minulle kuulu koskaan se, mikä muille. Kyllä, myönnän olevani kateellinen! Olen huono ihminen, koska kadehdin toisten työpaikkoja, pikkujouluja ja osakepotteja. Minulle eivät muuten ”kuuluneet” pikkujoulut myöskään vuosina 2006, 2008 eikä 2016, jolloin olin töissä. Vuonna 2007 sentään oli työpaikan hienot juhlat, jonne jopa minut kutsuttiin. 

maanantai 13. marraskuuta 2017

Videohaastattelusta

Tein elämäni ensimmäisen – ja hyvin todennäköisesti viimeisen – videohaastattelun äskettäin. Kyseessä oli vieläpä kököin versio videohaastattelusta eli sellainen, jossa ei ole oikeaa haastattelijaa eikä näe itseään kysymyksiin vastatessaan.  Tässä versiossa oli kirjallinen kysymys ruudun alalaidassa ja oma kuva katosi kysymykseen vastaamisen aikana. Olen ymmärtänyt olevan sellaisiakin versioita, joissa haastattelija on oikeasti tallentanut haastattelukysymykset videolle ja haastattelee ikään kuin livenä (ja haastateltava näkee itsensä koko ajan). Luontevin olisi tietenkin reaaliaikainen skype-haastattelu, jos työhaastattelu tehdään virtuaalisesti eikä perinteisellä kasvoista kasvoihin - tavalla. Tallennetun vastauksen pystyi toki katsomaan ja tallentamaan halutessaan uudelleen, mutta eipä lopputulos uudelleentallentamisestakaan juuri parantunut. Näytin videolla aivan järkyttävältä, koska en muutenkaan ole mikään erityisen valokuvauksellinen ja lisäksi vastaukseni jäivät melko lyhyiksi eli alle puoleen käytettävissä olleesta minuutin vastausajasta. Pärstäkerrointahan tällaisessa tietenkin väistämättä katsotaan eikä se minulla satu olemaan kovin kummoinen – kaikki rumimmat kasvonpiirteeni näyttivät korostuvan videolla ja väritkin katosivat kasvoiltani ja hiuksistani. En myöskään vaikuttanut videolla energiseltä tai innostuneelta vaan päinvastoin, vanhalta ja väsyneeltä…  Juu, en todellakaan pääse jatkoon! Kaduttaa jo, että edes lähetin videohaastattelun eteenpäin. Tämä on aivan sama asia kuin olisin laulutaidottomana jossain Idols-kisassa tms. Ei ole todellakaan yhtään minun juttuni… Ei edes todennäköisesti ollut kysymys siitä, että hakijoita olisi jo karsittu ennen videohaastatteluun pyytämistä, joten en ollut vielä päässyt edes alkukarsinnoista läpi - ja tähän mahdollinen etenemiseni sitten tuleekin jäämään.

Vielä 15 vuotta sitten minut arvioitiin eräässä soveltuvuusarviossa keskimääräistä energisemmäksi (en tosin tiedä, miten siihen lopputulokseen päädyttiin?) Nyt en sitä selvästikään enää ole, koska vuodet ja erinäiset seikat ovat vaatineet veronsa… Vakituinen jalansija työelämässä minun olisi todellakin pitänyt saada silloin 10…15 vuotta sitten, koska nyt on aivan turha ”kilpailla” nuorempien kanssa näissä kauneuskilpailuissa (koska sellainen (video)haastattelu väistämättä on, vaikka sitä ei suoraan myönnettäisikään). Mistään todellisesta kilpailusta ei ole kyse, koska mitään kilpailuvalttia minulla ei ole. 

Peilistä itseäni katsoessa kuitenkin näytän jopa ihan siedettävältä ja valokuvissakin saatan vielä joskus jopa onnistua (joskin myös epäonnistua…). Videointi on armotonta, valokuvissa on sentään ainakin värit tallella… Videohaastattelussa onnistuin todella olemaan kaikin puolin mahdollisimman epäedustava! Toisaalta kokeilin tehdä videoselfien kännykälläni, ja lopputulos oli aivan toisenlainen värien ja muunkin laadun suhteen. Käyttämäni läppärin kamera on selvästikin melko surkea ja onnistuu korostamaan vain huonoja puolia kuvattavasta…  Jos ja kun jollain toisella on parempi kamera niin senkin asian suhteen ollaan heti eri asemassa - kunpa saisikin tallentaa tuollaisen videohaastattelun omalla kännykällään. Videoselfiessäni näytin jopa energiseltä ilmehtiessäni tarkoituksella mahdollisimman ”rumasti” lopputuloksen ollessa siitä huolimatta vähintään 10 kertaa parempi kuin tuon onnettoman tuotoksen. Olisi vain pitänyt ilmoittaa ettei minulla ole mahdollisuutta tehdä videohaastattelua, koska puhelinhaastattelun jälkeen minulla olisi ehkä ollut vielä jotain teoreettisia mahdollisuuksia päästä jatkoon.