On jokseenkin uskomatonta, että minä joka en
koskaan ikinä kelpaa mihinkään palkalliseen työhön, olen top –paikassani tarpeellinen ja jopa kehuttu työntekijä! Siellä on menossa erään ohjelman käyttöönottoa koskeva pilottihanke, jonka parissa työskentelen ainoana yksikössämme. Seuraavaksi minun on tarkoitus esitellä ohjelmaa eräälle isolle pomolle, joka oli kehunut aiheesta tekemääni raporttia (hän ei edes tiedä minun olevan palkaton työntekijä, joten kehut eivät johtuneet siitä). Kun pääsen jonnekin osoittamaan taitoni
ilmaiseksi, niin kyllä kehuja riittää, mutta annapas olla, kun
palkallisia töitä haen, niin
kelpaamattomuuteni tiedetään jo ennen kuin hakemustani edes luetaan! Tästä tulee väkisinkin mieleeni sanonta ”
kissa kiitoksella elää”. Kissa ei tosin elä kiitoksella eikä pelkillä kehuilla myöskään tule toimeen aikuinen, perheellinen ihminen.
Opettajamme muuten kertoi, että kirjanpitäjistä ja vielä erityisesti 50- ja 60-luvuilla syntyneistä(!) on kova kysyntä. Minulle kyllä sopisi pikkutarkka nysvääminen, mutta oikeata ammattitaitoa tuohon homman ei noin vain hankitakaan (ainakaan lyhyessä ajassa).