Palkkapäivä

Viimeinkin on koittanut yli kuusi vuotta odotettu palkkapäivä! Mitähän oikein tekisin sen kunniaksi? En nimittäin enää edes osaa ostaa mitään, kun olen niin tottunut siihen, ettei minulla ole omaa rahaa… Vuosikaudet olen katsellut kaupassa tavaroita tai vaatteita ja ajatellut: ”Tuonkin voisin ostaa, jos olisin töissä.” On jäänyt paljon tavaraa viime vuosina kauppoihin tuolla perusteella. Mikään himoshoppailija en ole koskaan ollut, vaan olen yleensä ostanut tyyliltään ns. klassisia vaatteita, joita sitten olen käyttänyt monta vuotta. Nyt saattaisi olla aika palkita itsensä jollain sellaisella!

Se 600 - 800 €, jonka saa käteen työmarkkinatuella ollessa (riippuen siitä, onko lapsia, onko typo-koulutuksessa jne.) ei todellakaan riitä yhtään mihinkään järkyttävän kalliissa Suomenmaassamme! Sillä ehkä pärjäisi jossain Thaimaassa tai Itä-Euroopassa, jos edes siellä… Kenenkään ei pitäisi joutua olemaan tuon ”huikean” rahasumman varassa. Ei minunkaan palkkatuetun työn palkkani tietenkään mikään päätähuimaava ole, muuta kuin siihen nähden, että en ole vuosikausiin saanut palkkaa lainkaan. Osa-aikatyöstä se on kuitenkin ihan kohtalainen korvaus.

TOIvottomuudesta(ni)

Muutama lukijani on kommentoinut sitä, että minun pitäisi muuttaa blogini nimi joksikin muuksi, koska olen sattunut saamaan puolen vuoden palkkatukityön kuuden vuoden työttömyyden (ja toivottomuuden) jälkeen. Tuostapa ei oikeastaan toivottomuus vielä kovin paljon vähene. Pieni toivonpilkahdus on näkynyt jostain pilvenraosta, mutta varsinaisesti tulevaisuuden toiveikkuus tai toivottomuus ratkeaa ensi helmikuussa, kun selviää mitä palkkatukityön jälkeen on näkyvissä – vai onko mitään? 

Kaiken kaikkiaan blogini nimi otetaan aivan liian vakavasti. Minä olen kuitenkin koko ajan ollut epätoivoisen toiveikas, koska en ole kokonaan lakannut yrittämästä. Työttömyys on kuitenkin nöyryyttävä ja raskas koettelemus – erityisesti pitkittyessään ja mutkistuessaan. Miten jatkuva yrittäminen ja siitä huolimatta torjutuksi tuleminen voisi herättää muuta kuin toivottomuuden ajatuksia? Minulla on toki oikeus olla omassa blogissani juuri sellainen kuin haluan olla. En kaipaa neuvoja henkilöiltä, jotka eivät minua tunne eivätkä tiedä elämästäni muuta kuin sen, mitä blogissani kerron. Aivan kuin minulla ei olisi (ollut) muuta elämää kuin työttömyys, jos olen kirjoittanut blogissani 1 - 3 kertaa viikossa työttömyyskokemuksistani juuri sellaisina kuin ne olen itse kokenut. Paljon työttömyyden ulkopuolista elämää ovat työttömyysvuoteni silti sisältäneet. 

Nyt olen viimeinkin tullut kelvanneeksi yhteen työpaikkaan vähäksi aikaa ja se on tämänhetkinen tilanne, joka on hieman vähemmän toivoton tai hitusen toiveikkaampi.

Työllisen tunnelmia

Työllistetty työtön täällä kirjoittelee. Viikko on jo vierähtänyt työelämässä. On aivan mahtavaa olla töissä ja saada lisäksi palkkaa, vaikka palkkapäivä onkin vasta kuukauden lopussa, eli en ole vielä saanut mitään. Joka tapauksessa tuntuu siltä kuin en olisi poissa välillä ollutkaan, kun työpaikka, työkaverit ja työtehtävät ovat jo työssäoppimisesta tuttuja. Myös vastaanotto työpaikalla on ollut oikein innostunut ja positiivinen!

Kun olen viime aikoina ollut harrastusryhmissä, ei kukaan ole puhunut töistään mitään. En voinut sietää sitä, kun jouduin aina harrastuksen yhteydessä kuuntelemaan, että "Olen tulossa töistä/ menossa töihin, töissä sitä ja töissä tätä..." En ymmärrä, miksi harrastuksessa täytyy puhua töistä, kun siellä nimenomaan pitäisi irtautua työasioista? Ehkäpä joku lähiaikoina taas puhuu töistään ja minäkin voin työllis(t)e(tty)nä osallistua keskusteluun!

Vihdoinkin töissä…

Sitä ei kovin moni enää uskonut, että tämä päivä vielä koittaisi, jolloin TOIvoton työtön työllistyy. Olkoonkin kyseessä ”vain” puolen vuoden palkkatuettu työ, mutta saan siitä kuitenkin palkkaa! Voihan tästä poikia myös jatkoa jossain muualla. Tie tähän tilanteeseen on ollut pitkä ja kivinen sekä tie insinööristä aivan joksikin muuksi jyrkkä ja laskusuuntainen… Nyt olen kaikkien koettelemusten jälkeen sellaisessa työtehtävässä, jossa ei ikäni tunnu haittaavan, vaan jopa minua vanhempia henkilöitä on alalla töissä. Samaa ei voi sanoa insinöörin tehtävistä eikä varsinkaan niistä tehtävistä, joihin insinöörin koulutustaustalla olin monet vuodet pyrkinyt. Pääsin noin 7,5 vuotta sitten melko lähelle unelmatyötäni, mutta sitten työ loppui kuin seinään kun syksyllä 2008 maailmalla todettiin, ettei tyhjästä luotua keinottelurahaa missään ollutkaan… No, sama meno jatkuu taas, mutta mitäpä minä asiaa murehtimaan! Minulla on seuraavaksi kuudeksi kuukaudeksi työpaikka.