maanantai 22. toukokuuta 2017

Ammatin (tai alan) vaihtaminen aikuisena on todella vaikeaa

MONI unelmoi alan vaihtamisesta keski-iässä. Jos pitkään tehty työ käy puuduttavaksi tai tulee irtisanotuksi, tulee mieleen pohtia vaihtoehtoja.
Rohkenisiko tähdätä ammattiin, joka oikeasti tuntuu omalta?

Iso joukko on rohjennut. Aikuisena, 30–55-vuotiaana korkeakouluopinnot aloittavien uusien opiskelijoiden määrä kasvoi
Tilastokeskuksen mukaan voimakkaasti vuodesta 2008 vuoteen 2014.”
Jos varsinainen ammatin vaihtaminen = uuden ammatin tai alan opiskelu ei olisikaan vaikeaa, niin valmistumisen jälkeinen työllistyminen todellakin on.
Opiskelemaan pääsy tai opiskelumahdollisuus taloudellisten kysymysten vuoksi muodostavat ensimmäisen aikuisopiskelun kynnyksen. Jos onnistuu saamaan opiskelupaikan ja opiskelu on taloudellisesti mahdollista, opiskellaan usein nuorten kanssa ja viedään samalla joltain nuorelta opiskelupaikka. Aikuisopiskelijalla on erilaiset valmiudet, taustatiedot ja opiskelutavat kuin nuorilla ensimmäistä tutkintoaan opiskelevilla.  Yleissivistävien aineiden opiskelua ei aikuisopiskelija enää tarvitse, koska ne hän on jo opiskellut moneen kertaan. Niiden poisjättäminen HOPSista (henkilökohtainen opintosuunnitelma) lyhentää opiskeluaikaa huomattavasti, jos se vain on mahdollista.

Valmistumisen jälkeen on edessä työnhaku ilman uuden alan työkokemusta (mahdollisia kesätöitä lukuun ottamatta) kilpaillen niiden kanssa, jotka ovat valmistuneet aikaisemmin ja kerryttäneet jo paljon alan työkokemusta. Helppoa ei todellakaan ole! Minulla on kokemusta jo kahdesta alanvaihtoyrityksestä:

1) Kirjastoalan pätevyys työvoimakoulutuksena. Ko. alalla on viime vuosina lopetettu paljon työpaikkoja, ja alan maistereita on työttömänä, joten… - se siitä. Yksi kurssilainen haki ainakin kymmentä alan työpaikkaa (pääkaupunkiseudulta, jossa niitä on eniten tarjolla) pääsemättä kertaakaan haastatteluun. Hain muutama vuosi sitten kirjastoalan työpaikkaa silloisesta työssäoppimispaikastani, mutta siihen ei minulla ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia – edes haastatteluun asti. Äskettäin laitoin toisen työhakemukseni vastaavaan paikkaan - vailla mitään todellista työllistymismahdollisuutta.

2) Viimeisin kurssitukseni on alalle, jota olen ajatellut lähes ikäsyrjinnättömäksi. Tästä ei ole varmuutta, mutta työkokemuksen puute muodostuu jälleen yhdeksi työllistymisen esteeksi, koska aina on kokeneita hakijoita tarjolla. Myös tämän alan työpaikat näyttävät pääosin sijaitsevan pääkaupunkiseudulla. Äskettäin laitoin ensimmäisen työhakemukseni tämän alan paikkaan Pirkanmaan alueella.

Liikaa hakijoita Tampereella
Kirjastonhoitajat, informaatikot ym.
Toimistosihteerit (terveydenhuolto)
Onko ”liikaa hakijoita” – vai liian vähän työpaikkoja?!


3 kommenttia:

  1. Kirjastopuolen ihmisenä tiedän että ainakin osassa Suomea ne paikat menee suhteilla- Ensin pääsee harjoitteluun ja sitten sijaisuus jne. Samat pätevät, ahkerat ja mukavat taistelee noista muutamaan päivän sijaisuusista vuosien ajan ja sitten lotto sattuu jonkun kohdalla onnistumaan ja saa paikan.
    Tai sitten pitää hakea johonkin todella syrjäseudulle, joskus hakijoita on sinne sen verran vähän että ilman suhteitakin onnistuu. Mutta nuo hyvin harvassa ja perheelliseltä muutto jonnekin korpeen satojen kilometrien päähän (jossa ei tietenkään ole puolisolle työmahdollisuuksia tai lapsille lähellä koulua)ei vain onnistu.
    Itsekin siis olen työttömänä ja kirjastoala on oma juttu, haen paikkoja ja toivon ihmettä.. Ja haen toki kaikkea muutakin työtä, yhtä huonolla menestyksellä.

    VastaaPoista
  2. Kyllä sitä opisekelemaan pääsee, tai ainakin pääsi vielä pari vuotta sitten. Mutta se työnsaaminen sitten uudella tutkinnolla, kun on vähän vanhempi, onkin sitten kimurantimpi juttu.

    VastaaPoista
  3. Juu, eipä näytä kirjastoalan(kaan) työpaikka kohdalleni osuvan.

    Siitä nimenomaan kirjoitin, ettei mahdollisella uudella koulutuksella työn saaminen ilman kokemusta onnistu.

    VastaaPoista